tiistaina, lokakuuta 21, 2008

Jälkikirjoitus

Oli oikein mukava huomata, että luontokuvista keskusteltiin täälläkin, puolesta ja vastaan. Hyvä, että keskustelua syntyy. Oli monta erinomaista kantaa siitä mikä on luontokuva ja mikä ei, yritin sitä omilla valinnoillani yllyttää lisää=) Omassa kuvaamisessani, olen huomaavinani että, olen siirtynyt aina vain enempi ja enempi perinteiseen tyyliin, vanhuusko lie syynä, vai pitkäaikainen kuvaamis harrastus.

Olen myös tehnyt sen huomion, että mikäli haluaa kuviinsa komentteja ne eivät saa olla liian tavanomaisia, tarjontaa on paljon, sen tämä netti ja blogi ovat saaneet aikaiseksi. Kuvaajien määrä on mielestäni lisääntynyt huimasti, kuvien ottaminen on helppoa ja tekniseti hyviä kuvia näkee paljon, mutta hyvän kuvan aikaan saamien on edelleen yhtä vaikeaa ja se onnistumien on kiinni kameran takana olevasta kuvaajasta.

Vielä näihin kuvakisoihin. On vaikeaa jollei mahdotontakin laittaa kuvia paremmuusjärjestykseen niin, että lopputulos miellyttää kaikkia. Tekniseltä puolelta kuvan arvosteleminen onnistuu, mutta sitten se taiteellinen ja aiheeseen sopivuus on taas aivan eri asia, ne ovat makuasioita jos mitkään. Mikäli ajattelee esimerkiksi tätä vuoden luontokuvakisaa ja siihen saapunutta 6000 kuvan määrää, niin kuvassa pitää olla sitä jotain jos haluaa sen pääsevän heti ensimmäisestä rankkauksesta läpi, siinä on jo tavoitetta tarpeeksi. Lopputulos on aina kiinni raadista ja siihen on tyytyminen.

Kiitos kaikille kommentoijille hyvistä ja asiallisista mielipiteistä.

Tämä oli tälläistä yksityisajattelua kuvaamisesta, kisoista ja kuvabloggaamisesta.

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Googletin vuoden luontokuvan. Ihan eri tasoa kuin mitä olen tottunut näkemään. Hautalat ja muut. Kyllä nyt harmittaa taidot huippuunsa hioneiden, oikeiden luontokuvaajien puolesta. He ovat yleensä nähneet vaivaa kuviensa vuoksi, voittajakuva on räpsy. Mutta näin kai se nykyään sitten menee... Ikävää olla taas näin negatiivinen.

M.

Anonyymi kirjoitti...

Olen samaa mieltä asioista joista kirjoitit. 6000 kuvaa, joista varmasti loistokuvia jää rannalle paljonkin. Kun nää on kuitenkin niitä makuasioita joita on yhtä paljon kuin ihmisiäkin.. Saas nähdä millä kuvalla ensi vuonna voitetaan..
Sitä odotellessa, kaikille valokuvauksellista syksyä ja kuvatessasi muista: Voita ainakin itsesi ja rajasi! ;)

-wiltteri-

Anonyymi kirjoitti...

Harmittaahan se hiukan oikeiden luontokuvaajien puolesta.Mutta enää ei keskenään nahistelevat metsot vastavaloon kuvailtuna säväytä valokuvauskilpailuissa.Valtavirrasta poikkeavilla kuvilla pärjää nykyisin paremmin.Se,että kuva on lavastettu,on ehkä ainoa syy,miksi sitä ei olisi saanut valita.

Hömppää

Anonyymi kirjoitti...

Samaa mieltä Penan kanssa.
Vaikkakin ns. "suuri yleisö" valitsi suosikseen sarja voittajista juuri vastakkain seisovat metsot kuvan.

http://www.vuodenluontokuva.fi/Default.asp?V_DOC_ID=4137

Anonyymi kirjoitti...

Joo, mutta olen kyllä nähnyt kaikenlaista muuta kuin metsoja ylipäätään uudempia luontokuvia katsellessani. Laadukkaita ja oivaltavia ovat olleet, ei toisiaan toljottavia metsoja.

KooTee kirjoitti...

Aivan oikein Mariar, huippukuvaajamme eivät taida enää nykyisin ottaa osaa kilpaan.
Siitä huolimatta paikan päällä palkinojen jakotilaisuudessa pyörivässä multimedia osiossa oli paljon loistavia ja niitä oivaltaviakin kuvia, eikä siinä ollut kuin osa niistä 6000 kuvasta.

ajatar kirjoitti...

Luontokuvailta Tuusulassa 23.10.2008 menetkö mukaan?

KooTee kirjoitti...

Raija; Se on jopa täällä Jokelassa, mutta en sinne aio vaivautua vaikka matkaa on vain vajaa 500m. =) =(

ajatar kirjoitti...

Vähän utelias pitää olla, varsinkin jos on noin lyhyt matka:)

Mari kirjoitti...

Menisit nyt, kertoisit sitten mitä siellä oli keskustelussa.

Meinasin pudota työtuoliltani, onneksi oli käsinojat, jotka pitivät pystyssä... Näin pitkä kirjoitus KooTeen kuvablogissa ja vielä ilman kuvaakin! Jo on aikoja eletty, miehän koettelee rajoja ihan ammatikseen. Taisi olla järisyttävä kokemus koko luontokuvaskaba...

Vaikka itsekin laitoin, että "vastuu on valitsijoilla", niin kyllä toisaalta (vaikka itsekin suosin perinteistä katsantokantaa) myös totutun ravistaminen on paikallaan. Penan kommentti, että jo lavastaminen olisi ollut syy jättää kuva valitsematta voittajaksi - siitä olen täysin samaa mieltä. Luontokuvakäsitteen ravistaminen ja laajentaminen on ihan oma juttunsa, toinen haara sitä on lavastaminen. Vaikeita asioita...

Kohta varmaan luontokuvan määritelmä on "valokuva, joka on otettu ulkona".

Anonyymi kirjoitti...

Uuden luontokuvasuuntauksen mukaisesti ei tarvitse edes pynttäytyä menemään ulos: avaa vain parvekkeen oven, työntää kameran raosta ja "klik".

M'man kirjoitti...

KooTee, tama oli mielenkiintoinen aihe ja oli kiva lukea jalkikirjoituksesi.
Jaan odottelemaan seuraavan keskustelun alkua :)

ninni kirjoitti...

Jahas, nyt en ollut kyllä kuin muutaman päivän poissa ja olen jäänyt paitsi kaikesta kiinnostavasta keskustelusta...