Kaksi aivan erilaista maailmaa, vaikka kuinka kuvaisitte samoja aiheita. Nämä kalliot erityisesti luovat mielikuvan tuulesta ja suolaisen meren tuoksusta joka on eksotiikkaa,juhlaa, meille maakravuille. Marille se on osa elämää, arkea ja suhde kuvaamiseen on erilainen. No, tämä oli mun ajatukseni, tiedä häntä olenko oikeassa, useinmiten en. =DD
Tiitsa, aika oikeaan osunut analyysi. Minulle kyllä on merenranta kaikista mieluisinta kuvattavaa vaikka maakrapu olenkin. Pidän selkeistä maisemista. Metsäisissä maisemissa on yleensä aina paljon sellaista kuvan kannalta hankalaa härpäkettä =D
Pulleita kallioita, ja nuo halkeamat ja luodot suuntaavat samaan pisteeseen. Kiva kuvakulma. Kalliot ja meri on minullekin, syntymästä asti kallioilla tepastelleena hyvin tärkeitä.
Eivätkö nämä rantakalliot yleensä saakin olla rauhassa? Se on täällä sisämaassa missä harjut pistetään mataliksi ja kalliot leikataan ihmisen kulkea tasamaata.
16 kommenttia:
Suomenlahden pohjoispuolella on loputtomiin kallioita, eteläpuolella hiekkarantaa.
Mikähän saari tuolla kaukaisuudessa on?
Enpä osaa sanoa. Tämä kuva on otettu Porkkalan niemen kärjen tasoilta.
Virtaviivaisesti eteenpäin.
Jännä katsella samaa aihepiiriä, jota itse paljon kuvaa, toisen kuvaamana. Nämäkin kuvat edustavat mulle turvaa, vapautta ja vapaa-aikaa.
On vaikeaa saada kuvia eri vinkkelistä, väkisinkin tulee helposti matkimisen makua =D
Hyvin suuntaa antavia muotoja!
Kaksi aivan erilaista maailmaa, vaikka kuinka kuvaisitte samoja aiheita.
Nämä kalliot erityisesti luovat mielikuvan tuulesta ja suolaisen meren tuoksusta joka on eksotiikkaa,juhlaa, meille maakravuille. Marille se on osa elämää, arkea ja suhde kuvaamiseen on erilainen.
No, tämä oli mun ajatukseni, tiedä häntä olenko oikeassa, useinmiten en. =DD
Tiitsa, aika oikeaan osunut analyysi.
Minulle kyllä on merenranta kaikista mieluisinta kuvattavaa vaikka maakrapu olenkin. Pidän selkeistä maisemista. Metsäisissä maisemissa on yleensä aina paljon sellaista kuvan kannalta hankalaa härpäkettä =D
Ihania nuo rantakalliot!
Pulleita kallioita, ja nuo halkeamat ja luodot suuntaavat samaan pisteeseen. Kiva kuvakulma.
Kalliot ja meri on minullekin, syntymästä asti kallioilla tepastelleena hyvin tärkeitä.
Kaunis kesapaiva saaristossa.
Rocas y el mar...perfecta combinación!!
Saludos.Laura
Gracias, Laura.
Ulkosaaristossa meri ei edusta turvaa vaan vihollista.
Eivätkö nämä rantakalliot yleensä saakin olla rauhassa? Se on täällä sisämaassa missä harjut pistetään mataliksi ja kalliot leikataan ihmisen kulkea tasamaata.
Kuva on hyvä!
Lähetä kommentti