perjantaina, joulukuuta 27, 2013

torstaina, joulukuuta 19, 2013

sunnuntaina, joulukuuta 15, 2013

lauantaina, joulukuuta 14, 2013

perjantaina, joulukuuta 13, 2013

Tuuli 13.12.2013

Vaikka tuuli on jo tyyntynyt aika lailla niin kyllä se Valkkarin lippuja repii. Tanko on siinä ja siinä pysyykö pystyssä. Aiemmin tänä syksynä se on jo kerran kaatunut. Tässä näköpiirissä ei ole mitään kummempaa vahinkoa tehnyt. Kyllä se aamuyöstä piti melkoista kolinaa. Miten teilläpäin??

torstaina, joulukuuta 12, 2013

tiistaina, marraskuuta 26, 2013

Heti jäällä!

Heti, kun tuli sen verran pakkasta yöllä, että lammen jää hiukankin kantoi niin eikös vain poikien pitänyt lähteä kokeilemaan. Zoomi veti kuvaa kovasti kasaan sillä tästä kohtaa lampi on ainakin pari kertaa leveämipi miltä näyttää, tuossa kohtaa on uimaranta joten aika matalaa. Siinähän ei olisi kastunut kuin housun lahkeet jos olisi mulannut, mutta "uskaliaamat" lue tyhmemmät seikkailivat jo tuolla keskemmälläkin, siellä on sen verran syvää, että hukkumisvaarakin on olemassa.

sunnuntaina, marraskuuta 24, 2013

lauantaina, marraskuuta 23, 2013

Vuosien takaa, nallet

Kuva taitaa olla tuolta -83 vuodelta.. Siis vanhahkoa Mv kuvaamistani.
Uutta kuvaa ei nyt ole vielä saatavilla vaikka olen jo käynyt päivittäin kyynärkeppien
kanssa tekemässä lenkkejä. Tänään, kun aurinko paisteli tuli tehtyä hiukan pidempi lenkki.
Ei pitkä, mutta entistä pidempi. =DD

ps. Kuva on otettu joko Korkeasaaressa tai Ähtärin eläinpuistossa.


perjantaina, marraskuuta 15, 2013

Ohi on!

 Pari päivää vietetty nyt kotona, kolmisen kuukautta pitäisi ottaa iisisti, mutta eiköhän tässä johonkin väliin saa otettua myös uusia kuvia, toivon niin.

maanantaina, marraskuuta 04, 2013

Syksyistä saaristoa

Lopetetaan tämä reissu tälläiseen perinteiseen laivalta kuvattuun saaristomaisemaan.

Saattaa olla, että tämä on viimeinen kuva vähään aikaan, siis tauko postauksiin tulossa.
Koittakaa malttaa, katselkaa vaikkapa vanhoja kuvia aikanne kuluksi, niitäkin saa kommentoida =DD




lauantaina, marraskuuta 02, 2013

perjantaina, marraskuuta 01, 2013

Furusund

Laivan  ikkunan läpi kuvattu.

torstaina, lokakuuta 31, 2013

keskiviikkona, lokakuuta 30, 2013

tiistaina, lokakuuta 29, 2013

maanantaina, lokakuuta 28, 2013

Yksityiskohtia Viking Gracella. osa 2






Yksityiskohtia Viking Gracelta. osa 1





Valaistukseen ja muotoiluun laivalla on satsattu. Palvelu oli erityisen hyvää, aika harvinaista näillä laivaristeilyillä.
Laiva oli  loppuunmyyty, mutta minkäänlaista isompaa ruuhkaa ei ollut. Kaikki yli 2500 matkustanjaa
sopi sinne hyvin. Kaikesta huolimatta vaikka olenkin nykyaikaisen muotoilun kannattaja niin jonkinlainen pettymys laiva oli. Ilmeisesti odotukset olivat liian korkealla kaikesta hehkutuksesta johtuen.
Lisää kuvia seuraavassa postauksessa.

sunnuntaina, lokakuuta 27, 2013

Ruuhkaa Turun satamassa

Kävimme risteilyllä Viking Gracella. Satamassa oli "pientä" ruuhkaa. Tuli mieleen entiset ajat Tallinnan laivan passijonoissa ;) Kuvia itse laivalta myöhemmin.

sunnuntaina, lokakuuta 20, 2013

lauantaina, lokakuuta 19, 2013

Värjätyt


Ensilumi

Aamun yllätys, puolen yön aikaan möllötti kuu pilvettömältä taivaalta, mutta aamulenkillä näytti tältä.
Ei tämä lumimäärä vielä täytä virallista ensilumen määritelmää, mutta minulle tämä on jo sitä ;)
Nyt klo on 10.47 ja lumi on vielä maassa ja uutta räntää tulee aika ajoin.

perjantaina, lokakuuta 18, 2013

Rantakoivu

Ei anneta vielä talven tulla.

torstaina, lokakuuta 17, 2013

Venla

Tästä alkaa taas normaali kausi, päivän kuvat jäävät unholaan ;)
Johan niitä toista viikkoa tuli kuvattua. Koitan pysyä kuitenkin tahdissa mukana parhaani mukaan ;)



keskiviikkona, lokakuuta 16, 2013

maanantaina, lokakuuta 14, 2013

Päivän kuva 7 (kotilo)

Näitä kotiloita on tänä syksynä ollut ihan älyttömästi, jalan alla vain rutisee, kun kävelee kaduilla.
Tämä oli kyllä roskakatoksen seinässä joten vaivanenkin sai otettua siitä kuvan, kun ei tarvinnut könytä asfaltin pinnassa =DDD

lauantaina, lokakuuta 12, 2013

Päivän kuva 5 ( Lentoasemalla)

Vilinää ja vilskettä oli lentoasemalla. Emme ole lähdössä mihinkään ;)


perjantaina, lokakuuta 11, 2013

tiistaina, lokakuuta 08, 2013

tiistaina, lokakuuta 01, 2013

maanantaina, syyskuuta 30, 2013

sunnuntaina, syyskuuta 29, 2013

Vanha Viilatehdas ....

.....nykyinen ravintola Vantaankoskella.

torstaina, syyskuuta 26, 2013

keskiviikkona, syyskuuta 25, 2013

maanantaina, syyskuuta 23, 2013