torstaina, joulukuuta 30, 2010
Jouluisia kuvia
Tässä kolme ns. testikuvaa uudella pokkarillani. Kuvattu hallitsevassa valossa ilman jalustaa ISO 400
Kuvattu RAW muodossa ja säädetty jonkin verran Lightroomilla. Mielestäni ihan käypää laatua.
Näissä vain näkee hyvin sen ettei terävyysaluetta pysty hallitsemaan yhtä hyvin kuin järkkärillä mikäli haluaisi taustan häivytettyä niin täytyisi siinäkin turvautua kuvankäsittelyyn.
keskiviikkona, joulukuuta 29, 2010
Uusi kakkonen
Hankin uuden kakkoskameran Tässä ekat kokeilukuvat, alla olevat Malmin hautausmaalla otetut ja tämä iltakuva Jokelan asemalta. Kuvattu manuaaliasetuksilla ja RAW tiedostona. Hakusessa on vielä kaikki
toiminnot, mutta eiköhän se siitä. Tämä on sellainen minkä halusin, helpompi pitää mukana kuin järkkäri jos ei lähde varsinaisesti kuvaamaan. Mahtuu kuitenkin taskuun tai kesällä esim. vyölaukkuun. Taistelin itseni kanssa Canon G12 ja tämän Nikonin puolesta. Canon sai uusimmassa Digikuvalehdessä muutaman pinnan enemmän, mutta Nikonin puolesta olivat ne argumentit joita ites arvostan. Siis tämä oli valintani.
Katsellaan nyt jatkossa minkälaista jälkeä tällä saan.=DD

Lunta tulvillaan
lauantaina, joulukuuta 25, 2010
Nukarin koski hiukan ennen joulua.
Harvoin on varmaankin Nukarinkoski ollut tähän aikaan vuodesta niin jäässä ettei vettä näkynyt lainkaan lumen ja jään alta kuului vain kohinaa. On tuolla joku uskalias kävellyt, en kyllä itse sinne olisi mennyt.
perjantaina, joulukuuta 24, 2010
torstaina, joulukuuta 23, 2010
Pakkassade
maanantaina, joulukuuta 20, 2010
sunnuntaina, joulukuuta 19, 2010
lauantaina, joulukuuta 18, 2010
Jokelan asema aiotaan lakkauttaa !
http://www.keski-uusimaa.fi/Uutiset/Kaikki-uutiset/Paauutiset/VR-sulkee-Jokelan-135-vuotta-vanhan-asemarakennuksen
http://www.adressit.com/ vastustamme_jokelan_aseman_ lakkautusta
Jokelassa ollaan kiukkuisia, myös meillä! Täytyiskö nousta barrikaadeille?
Asemalla työskentelee yksi henkilö jolta saa varmasti VRän parasta palvelua, "asemapäällikkö" Hokkanen!
Varmasti VR säästää aivan mahdottomasti. Asema on 135 vuotta vanha joten se on käsittääkseni suojeltu joten tähänkö se jätetään lahoamaan? Jokela kasvaa melkoista vauhtia joten senkin tähden asia tuntuu aivan käsittämättömältä. Radanvasirakentamisesta puhutaan ja sitä kehutaan, mutta VR senkun pistää kapuloita rattaisiin. Olisiko VRällä syytä keskittyä enempi ratojen kunnostamiseen ja junien edes jonkinlaisessa aikataulussa pysymiseen.
Kyllähän täältä pääsee junalla ilman asemaakin, mutta lippuautomaatista ei saa erikoislippuja, ei sarja, ei eläke, eikä kaukojuniin jne.
http://www.adressit.com/

perjantaina, joulukuuta 17, 2010
torstaina, joulukuuta 16, 2010
Jäätynyt 2
Tämä jäätaide oli tuotu kolmen sepän patsaalle. Luulisin kyllä, että on ihan aidosti muodostunut.
Etupyöräkin oli kiepsahtanut väärään suuntaan. =D
keskiviikkona, joulukuuta 15, 2010
tiistaina, joulukuuta 14, 2010
maanantaina, joulukuuta 13, 2010
sunnuntaina, joulukuuta 12, 2010
perjantaina, joulukuuta 10, 2010
torstaina, joulukuuta 09, 2010
keskiviikkona, joulukuuta 08, 2010
Tänään liikenteessä
Kaikki ruuhka hävinnyt kehä ykkösen itäpäässä puolenpäivän jälkeen. Helsingin keskustassa täysi kaaos aamuliikenteen aikoina. Onneksi en ollut siellä.
Jouluostokset tehty, hommat hanskassa.
tiistaina, joulukuuta 07, 2010
sunnuntaina, joulukuuta 05, 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)