torstaina, maaliskuuta 25, 2010

Valokuvatorstai / 160.haaste


Näen itseni tässä omituisessa maailmassa.
Mitä lienee takana tapahtuu?

Taas näitä haasteita joihin en oikein pääse sisään.
160. haaste
25.03.2010 - 00:01

Tällä viikolla haasteemme on runoutta myös täällä Valokuvatorstaissa:

muistot kaikuvat loputtomina kuin
vastakkaiset peilit
eikä niitten kautta voi astua kuin toisiin
itsensä kuviin,

ulkona taivaanrannan tähti, kumipallo, ja koira



Caj Westerbergin runo kokoelmasta Uponnut Venetsia (Otava 1972)

9 kommenttia:

pappilan mummo kirjoitti...

Niinpä näkyy kuvaaja, mutta myös kuvattavaakin

Ari kirjoitti...

Hyvä kuva aiheeseen. Kyllä näitä itsekin saa pähkäillä kerran jos toisenkin.

Mitä nuo olennot ovat tuossa takana jotka ojentelevat käsiään..

SusuPetal kirjoitti...

Kerrassaan mainio kuva, on kuin kristallopalloon katsoisi.

kiirepakolainen kirjoitti...

Hienosti runo on kiteytetty...kaikki yhdessä peilaavassa pallossa. Pallon takaa löytyy uusi huominen ja uudet kujeet, hih.!

Kuvatar kirjoitti...

Onneksi näitä haasteita, voi soveltaa. Jokainen näkee asiat omalla tavallaan. Tämä on hieno näyte siitä.

Tinde kirjoitti...

Komea kuva, outoja maailmoita ja outoja heijastuksia, kuin väärän peilin tuottamia.

(Suurentamalla kuvaa näkyy myös kuvaaja, mutta keitä ovat nuo ruskeat hahmot, kuin humanoidit, jotka ovat johdattamassa viatonta kulkijaa temppeliin (?) sisään?)

raija kirjoitti...

Kaunis krakeloitu kristallipallo!

Pena kirjoitti...

Uusi pallokuvaaja! Tervetuloa pallokuvauksen kiehtovaan maailmaan. Räväytit heti kunnon kuvan. ;)

Marjattah kirjoitti...

Upea otos.